Ohjelma

Vesala

Sellaista kiveä ei olekaan, minkä alla olisi voinut elää viimeiset 20 vuotta kuulematta Paula Vesalasta. Vesalan vuosina 2002–2013 toiminut yhtye PMMP kasvoi ilmiöksi, sukupolvikokemukseksi, jollaisia harvoin näkee. Kun duon toisen solistin Mira Luodin sekä säveltäjä Jori Sjöroosin kanssa oli saavutettu käytännössä kaikki mitä Suomen pop-kentällä on mahdollista saavuttaa, oli aika kokeilla jotakin muuta. Vuonna 2015 käynnistetty sooloura Vesala-nimellä lähti upeasti käyntiin, kun artistin nimeä kantava debyyttisoololevy voitti peräti kolme Emma-pystiä seuraavan vuoden gaalassa. Vesala on kerennyt myös säveltää ja sanoittaa kappaleita lukuisille muille tähdille, mm. Kaija Koolle, Jenni Vartiaiselle, Antti Tuiskulle ja Katri Helenalle ja panostamaan myös uraansa näyttelijänä. Nyt on kuitenkin aika Vesalan palata Ouluun näyttämään miltä maailmanluokan popshow näyttää ja kuulostaa!