Uutiset

22.07.2021

QSTOCKIN TUOMAT MUUTOKSET LIIKENNEJÄRJESTELYIHIN – RANNEKKEENVAIHTO ALKAA TIISTAINA

Qstockin rakentaminen tuo muutoksia liikennejärjestelyihin festivaalialueen läheisyydessä, kun kävely- ja pyörätie Toivoniemestä Raatinsaareen sekä Raatintien pohjoispuoli Lohipadonniemen ja liikenneympyrän välillä suljetaan maanantaina kello 11. Itse tapahtuma-alueelle sallitaan ainoastaan festivaalin huoltoajo. 

Pikisaareen on kuitenkin pääsy koko rakennusviikon ja festivaalin ajan, eikä erillistä ajolupaa tarvita. Kulku Pikisaareen tapahtuu Tuiran suunnasta.  

Raatin ja Lohipadonniemen parkkialueet on vuokrattu festivaalin käyttöön keskiviikosta lähtien. Venesataman käyttäjät voivat edelleen lastata autonsa sataman luona, mutta autot on parkkeerattava muualle.  

Suurin osa liikenteestä palautuu normaaliksi maanantaina 2. elokuuta klo 12. Senkin jälkeen alueella liikkuvia kehotetaan varovaisuuteen, sillä raskaita työkoneita on liikkeellä tiistaihin saakka. 

Festivaalin aikaan taksilla liikkuvien on hyvä huomioida, että tilapäinen taksitolppa on tänä vuonna Merikosken siltojen sijaan Hallituskadulla Kauppatorin kupeessa. 

Liikennejärjestelyt on käyty läpi yhteistyössä poliisin ja lupaviranomaisten Pohjois-Suomen suurimman festivaalin yleisön turvallisuuden takaamiseksi. 

Qstockin rannekkeenvaihto alkaa ensi tiistaina. Lue rannekkeenvaihdosta tarkemmin qstock.fi/rannekkeet ja kurkkaa samalla myös monipuoliset ranneke-edut!  

Qstockiin on jäljellä enää pieni määrä kahden päivän lippuja. Festivaalijärjestäjä suosittelee lippujen ostamista ainoastaan Ticketmasterilta virallisten myyntipisteiden kautta. 

-22.7.2021-

Kuva: Roosa-Maria Kauppila