Uutiset

30.03.2022

Pitkiä työpäiviä, aikatauluja ja livemusiikin huumaa – Festarikuvaajat ikuistavat asiakkaiden onnellisimmat hetket

Qstockin valokuvatiimin vastaava Riika Lantto on jo seitsemän vuoden ajan ollut festaroimassa kameran kanssa siellä, missä tapahtuu. Vaikka valokuvaajien työ on festivaaleilla juhlahumun ytimessä, niin työpäivät ovat tarkasti käsikirjoitettuja. Päivän ohjelma voi johdattaa kuvaajan lavan edustalta vaikkapa infopisteen katolle, eikä yksikään työpäivä takuuvarmasti ole samanlainen. Rentoa kesätunnelmaa ikuistetaan Lanton sanoin rakkaudesta lajiin.

 

Valokuvatiimin vastaava tarkkailee Kuusisaaren tohinaa jo kauan ennen pääpäiviä, sillä hänen tehtävänsä on dokumentoida alueen rakennusvaihetta ja infraa tulevien vuosien suunnittelua varten. Se tarkoittaa lukematonta määrää askelia ja rakennustöiden etenemisen odottelua, koska työpäivät kestävät yleensä aamusta iltaan saakka.  

”Mitä lähemmäs festaripäiviä mennään, niin sitä enemmän kuhina kasvaa. Qstockissa kuvaajien päivät ovat tarkasti käsikirjoitettuja, ja tehtäväni on laatia heille yksityiskohtaiset listat päivän toimeksiannosta. Kuvaan myös kuvituskuvia esimerkiksi vesipisteistä ja wc-alueista festariviikonlopun somea varten. Keikkoja ikuistamme silloin, kun aikataulumme sallii – ei ole siis kiveen hakattua, että jokainen saisi kuvata juuri sen suosikkibändinsä keikan” Lantto kertoo. 

 

Asenne ratkaisee 

Festarikuvaamisen koukuttavuus piilee siinä, että kuvaaja pääsee näkemään festarit sellaisesta perspektiivistä, mitä ei normaalisti festarikävijänä voisi kuvitellakaan. Uusien artistien ja musiikkigenrejen löytäminen aivan lavan edustalla on Lanton mukaan kiehtova etuoikeus. Ihanan työporukan ja yhteishengen siivittämänä viikonloppu on usein yksi kesän parhaista muistoista, jota vaalitaan vielä talven lyhyinä ja pimeinä päivinä. Ei siis ihme, että osa festivaalin valokuvaajista on ollut tiimissä mukana jo usean vuoden ajan. 

”Meille alkaa yleensä keväisin tulemaan sähköpostitse työhakemuksia ihan ilman julkista rekryäkin. Valitsemme hakijoiden joukosta niin tunnettuja pitkän linjan kuvaajia, kun myös alan uusia lupauksia. Viime vuoden kuvaustiimissämme oli mukana reilusti aikaisempaa enemmän uusia kasvoja” Lantto kertoo. 

Festivaalivalokuvaajan tärkein tehtävä on ikuistaa yleisön herisyttäviä kesähetkiä, joita voidaan myöhemmin hyödyntää tapahtuman sosiaalisessa mediassa ja markkinoinnissa. Qstockin valokuvaajan ei Lanton mukaan tarvitse olla alan ammattilainen, sillä musiikkitapahtumista ja festivaalityöskentelystä innostuminen on kaiken a ja o.  

”Vaadimme kuvaajiltamme erityisesti sitä, että työtä tehdään sydämellä ja siihen suhtaudutaan intohimoisesti. Emme halua, että festarikuvaajan työ on pelkkää suorittamista, koska tätä tehdään rakkaudesta lajiin. Asenne on meillä se, joka ratkaisee” Lantto kuvailee. 

Fiilisten ikuistamista juhlahumun ytimessä 

Vaikka festarikuvaajan työ onkin kesäisen juhlinnan paalupaikalla, niin työ ei itsessään ole pelkkiä tanssiaskeleita. Valokuvaajat saavat kuvata jokaista keikkaa lavan edessä kolmen ensimmäisen kappaleen ajan, joten hetkien ikuistamiseen vaaditaan ripeitä liikkeitä. Tiettyjen aikarajoitusten lisäksi kuvaajilla on tarkasti määritellyt reitit, joita pitkin he saavat liikkua. Myös työasujen on oltava yhtenäiset, ja äärimmäisiin sääolosuhteisiin on syytä varautua.  

”Yksi mieleenpainuvimmista Q-muistoistani on viime kesältä, kun perjantaina satoi lähes koko päivän kaatamalla vettä. Jokaisen kuvaajan kamerat menivät ainakin hetkittäin rikki kosteuden vuoksi. Kuivattelimme vuorotellen kameroiden koneistoja hiustenkuivaajalla, mutta silti yksi kameroista sanoi sopimuksensa irti lopullisesti. Noin suuria katastrofin aineksia ei ole aikaisemmin festarikuvaajan urallani tullut vastaan” kuvaustiimin vastaava muistelee. 

Sateisesta säästä huolimatta päivästä saatiin upeita otoksia. Yleisö oli pukeutunut värikkäisiin sadetakkeihin, ja märissä olosuhteissa tanssiminen toi juhlimiseen oman tunnelmansa. Lantto kertoo täydelliseen festivaalikuvaan kiteytyvän juuri sellaisia hetkiä, jotka kuvastavat tapahtuman lämmintä ja onnellista tunnelmaa. 

”Onnistuneeseen festarikuvaan on taltioitu aitoa onnea ja festarifiilistä. Se voi olla esimerkiksi auringonlaskun aikaan rytmirannasta, kun ihmiset tanssivat siellä niin, että rannan hiekka pöllyää. Tai kenties se on kuva jostain eturivin fanista, jonka kasvoilta heijastuu jokin tunne esiintyvää artistia kohtaan. Tärkeintä täydellisessä Qstock-kuvassa on se käsillä oleva kaunis hetki” Lantto pohtii hymyillen. 

 

Kiehtooko sinua kokea Qstock linssin läpi festarikuvaajana? Lähetä portfolio ja lyhykäinen avoin hakemus meille osoitteeseen some @ qstock.fi. 

 

Artikkeli: Iina Tauriainen

Kuva: Toni Eskelinen /Qstock 2021