Uutiset

19.05.2022

Musikkia, osallistavaa taidetta ja herkullista ruokaa – Linnansaareen avautuu Qstock-viikolla tunnelmallinen Oulu2026-puisto

Oulu valittiin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi aivan vastikään, jonka johdosta saamme nauttia Oulun kasvavasta ja kehittyvästä kulttuuritarjonnasta. Kulttuuripääkaupungin ohjelma näkyy myös Pohjois-Suomen suurimman musiikkifestivaalin tuotannossa, kun Oulu2026 ja Qstock aloittavat yhteistyön, joka levittyy festivaalialueelta Linnansaareen saakka.

Qstockin ja Oulu2026:n yhteistyön myötä Linnansaaressa saadaan nauttia tunnelmallisesta Oulu2026-puistosta, jossa on tarjolla hyvää ruokaa ja ohjelmaa jo ennen virallista Qstock-viikonlopun alkua. Yhteistyö näkyy myös festivaalialueella, kun perinteinen Oulu-lava muuttuu Oulu2026-lavaksi.

 

Rentoutumista loungessa ja juhlatunnelmaa Oulu2026-lavalla

Tänä kesänä Qstockin festaritunnelmaan päästään virittäytymään jo ennen festivaaliporttien aukeamista, kun tunnelmallinen Oulu2026-puisto avaa ovensa yleisölle Linnansaaressa torstaina 28.7. Alue tarjoaa kävijöille paikan, jossa istahtaa ja hengähtää nauttimaan Arctic Food Lab -ruuista, paikallisten pienpanimoiden tuotteista sekä kattavasta kulttuuritarjonnasta.

”Oulu2026-puistoon on kaikille vapaa pääsy, eikä se edellytä festariranneketta tai muutakaan pääsylippua. Puisto on lounge-tyylinen paikka, jonne voi tulla hengähtämään festareiden sykkeestä mihin aikaan tahansa. Järjestämme puiston avajaiset festariviikonloppua edeltävänä torstaina, jolloin Linnansaaressa nähdään laajan ruoka- ja juomatarjonnan lisäksi myös osallistavaa taidetta ja elävää musiikkia” tuottaja Heikki Myllylahti kertoo.

Loungen lisäksi yhteistyö näkyy myös festivaalialueen sisäpuolella, kun perinteinen Oulu-lava muuttuu Oulu2026-lavaksi. Lavan ohjelmistossa pyritään Myllylahden mukaan nostamaan esille paikallisia talentteja, mutta tulevaisuudessa ohjelmistoa voidaan kehittää myös kansainvälisempään suuntaan. Tänä vuonna Oulu2026-lavalla esiintyvät mm. Hegemonia, Survive the Silence, The Southgates, Sky Fighters, Fatal Effect, Good Luck Million, Kas Kan, Moskah ja Aamun Kuningatar.

”Euroopan kulttuuripääkaupunki -kokonaisuus on tunnettu erityisesti erilaisista tapahtumista, mutta on mahtavaa, miten tämän yhteistyön myötä yleisö pääsee tutustumaan myös esimerkiksi Arctic Food Labin tarjontaan. Haluamme tarjota paikallisille ja kansainvälisille vieraille pohjoisen Suomen elämyksiä, joita ei voi kokea missään muualla” Myllylahti kertoo.

 

-Iina Tauriainen