Uutiset

01.06.2022

Backstagella vatsat täyttyvät paikallisilla herkuilla – Kasvishovi valmistautuu Qstockiin kello kädessä

KasvisHovi ja Qstock ovat pitäneet yhtä vuodesta 2015 saakka erilaisten yhteistöiden merkeissä. Maukas festivaaliruoka ei päätyisi maailmankuulujen artistien lautaselle Qstock-viikonloppuna ilman KasvisHovin laadukkaita raaka-aineita, eikä esimerkiksi backstagen nesteytys olisi mitään ilman KasvisHovin apukäsiä. Yhteistyön tuloksena takahuoneeseen kuljetetaan mm. 96 pakettia kahvia ja sata litraa kahvimaitoa.

Qstockia ja KasvisHovia yhdistää useakin tekijä, mutta päällimmäisenä niistä on paikallisuus. Molempien missiona on tuottaa unohtumattomia elämyksiä paikallisesti, oli sitten kyse musiikin riemusta tai suurenmoisista makuelämyksistä.

”Ihan niin kuin festareilla, myös meidän backstagella tapahtuu paljon sellaista, mikä ei näy ulospäin tavallisessa katukuvassa. Meillä pyöritetään kaiken kattavaa ruokatukkua ja tehdään tuotteita omassa tuotantolaitoksessa. Crew koostuu eri alojen ammattilaisista, jotka mahdollistavat sen, että pohjoissuomalaisten lautasilla on tuoretta ruokaa joka ikinen päivä” KasvisHovin markkinointi- ja myyntikoordinaattori Essi Toivanen kertoo.

 

Festariviikonloppuun valmistaudutaan kello kädessä

Ruokatoimituksen näkökulmasta festivaaliviikonloppu on tarkkaan suunniteltu ja aikataulutettu kokonaisuus, jossa pienikin viive voi Toivasen mukaan johtaa ketjureaktioon ja kaaokseen. KasvisHovi valmistautuu Qstockiin esimerkiksi niin, että logistiikan työntekijät käyvät ennakkoon ajamassa isoilla kuljetusautoilla tärkeät reitit läpi ja kellottamassa siirtymät, jotta kuljetus voidaan optimoida itse tapahtumaviikonloppuna parhaalla mahdollisella tavalla.


”Niin kuin hyvin tiedetään, aina tulee yllättäviä tilanteita, joihin ei ole voinut varautua hyvästä etukäteissuunnittelusta huolimatta. Me olemme valppaana auttamassa hädän hetkellä ja toimittamassa ketterästi yllättäviä puutteita festareiden aikana. Aikaisempina vuosina on ollut jos jonkinlaisia ”OMG-tilanteita” ja sitten sitä ollaan lähdetty nopeasti ratkaisemaan ja haalimaan vaikkapa puuttuvia tuotteita oman tukun lisäksi ympäri Oulua” Toivanen kuvailee.

Viime kesän Qstockiin KasvisHovin kautta kulki tuhansia kiloja elintarvikkeita, jotka menivät suurimmaksi osaksi VIP-ruokailutelttaan, henkilökunnalle ja artisteille nautittavaksi. KasvisHovin kuorma-autosta purettiin mm. baareihin liki 3 000 kg jääpaloja ja 500 punttia minttua. Backstagen artisteille kuljetettiin syötävää ja juotavaa laidasta laitaan, kuten 96 pakettia kahvia ja sata litraa kahvimaitoa.
”Meille oululaisille Qstock on ylpeyden aihe ja olemme tosi iloisia ja otettuja, että saamme olla festivaalin yhteistyökumppanina. On hienoa olla mukana mahdollistamassa oululaisille onnistunutta festarikokemusta” Toivainen toteaa hymyillen.

 

Artikkeli: Iina Tauriainen

Kuva: Tuuli Nikki