Ohjelma

Lauri Tähkä

Elonkerjuu-yhtyeen kanssa koko kansan suosikiksi noussut Lauri Tähkä on toiminut sooloartistina jo kymmenen vuoden ajan. Vuoden 2020 Emma-gaalassa pokatut kolme pystiä ovat hyvä osoitus siitä, että Tähkä on edelleen artistiutensa huipulla. Viimeisin albumi, vuonna 2019 ilmestynyt Meidän tulevat päivät, on myynyt jo tuplaplatinaan oikeuttavan määrän, ja uutta albumia odottelevien tuskaa on helpotettu aiemmin tänä vuonna ilmestyneillä Aavikko- sekä Keskiyön Cowboy -singleillä. Moni on silti sitä mieltä, että energisistä keikoistaan tunnettu Lauri Tähkä on parhaimmillaan nimenomaan livenä koettuna.